Tessy yritti metsästää ykkösiä sekä lauantaina että sunnuntaina. Lopputuloksena kuitenkin kaksi ns melkein suoritusta....Lauantain pettymys aiheutti sen, että sunnuntai melkeinpä jo nauratti... EVL ei enää aiheuta harmaita hiuksia, se on nyt enää vain ajan kysymys milloin se ykkösenarvoinen koe  tulee. smileyToivottavasti vaan järjestetään paljon kisoja, ettei sen takia tarvitse jarrutella menoa.

Ensin teimme paikallaolot, sen jälkeen kaikki tekivät vuorotellen zetat, jonka jälkeen koe oli jaettu puoliksi.Ekaosio ruutuun saakka ja tokassaosiossa loput.

1.9. Orimattila

tuomari: Hannele Pörsti


Istuminen: 9.5 Liikutti vasenta tassua
Paikallamakuu: 8 En muistanut odottaa liikkurin käskyä kun käskettiin koiria perusasentoon.
Seuruu:8 Mul ei oo yhtään motivaatiota reenata tätä indecision
Zeta:9 En tiedä mistä meni piste.
Luoksetulo:6 Tessi pisti seisomisessa maate...
Ruutu:10 Hieno&Vauhdikas.
Ohjattu:0 Meinasi unohtaa merkin välistä..pysäytin ja ohjasin uudelleen merkille jonne Tessi menikin, mutta epävarmuudessaan päätti tulla takas mun luo....Tein liikkeen sit kuitenkin nollautumisesta huolimatta, mutta Tessi lähtikin oikeasta käsimerkistä vasemmalle...Täysi fiasko siis koko liike....
Hyppynouto:8 Vissiin kolikoli mennessä.
Tunnari:8 Olisko ollut hidas&vino perus.
Kauko-ohjaus:5 Eka vaihto oli seisomaan, joka oli kiven takana...Miljoona käskyä että sain mokoman käskettyä oikeaan asentoon.Loput vaihdot sujuivatkin sitten kitkatta.Mikä ihme tohon on mennyt?

EVL2 227.5 pist sij 2/8

Nuorten SM 2.9.2012 Nastola


tuomari:Riikka Pulliainen, tuttu tuomari monesta kisastamme

Ekaksi oli paikallaolot.Ekaosiossa Hyppynouto,seuruu ja ruutu.Tokaosiossa loput.

Istuminen: 10
Makuu:8 Ennakoi peruksen.
Seuruu:7½ Unohti pari perusta ja sitten yleistä holtittomuutta.
Zeta:-
Luoksetulo:8½ Seisominen ois voinu olla napakampi
Ruutu:9½ Hieno.Perusasento vino.
Ohjattu:-
Metsku:8 Kolinkolin taas...Selässä vikaa? toivottavasti ei...
Kaukot: 0 Sama juttu kuin eilen...Sata käskyä alku seisomiseen.
Tunnari:0 Tessy päätti kusta haistelutyön lomassa...ei siinä mitään, oikea kapula tuli, mutta koehan hylätään jos koira tekee tarpeensa kehään..Ei tartte edes varmaan sanoa mitkä fiilikset oli ton jälkeen.........

HYLÄTTY

Koottua: Jos ohjattu ois sujunu lauantaina samalla tavoin kuin edellisessä Kouvolan kokeessa, olis ollu jo eka ykkönen takataskussa...Sunnuntainenkin koe sujui Tessiltä hyvässä suoritusvireessä, mutta ei päästy tekemään kaikkia liikkeitä, joten vaikea sanoa olisko tuo jo ollut se ykkösen koe? Kenttä oli nimittäin helppo ja koira hyvässä vireessä.

Kaukojen nollaus on nyt joku ihan ihme vika, kun ne on nollautunut sekä Kouvolassa että tämän viikonlopun molemmissa kokeissa...Taipalsaaren kokeessa Tessy teki vielä kympin kaukot....Alku seisomiseen on tarvinnu kokeissa miljoona käskyä.Mikä ihme juttu, kun muut vaihdot sujuu seisomisen jälkeen helposti ja nätisti.