Seuramme järjesti mahtavan tilaisuuden päästä harjoittelemaan kaksi kertaa koemaneesille.Kun kuulin kokeen olevan maneesissa, ajattelin, että se siitä sitten, varmasti koko koe menee haisteluun, mutta mieltä piristi juuri tämä, että pääsee puuttumaan treeneissä mahdolliseen pöllöilyyn.Eilen olikin eka kerta, otin molemmat koirat, mutta en voinut treenata kuin Daraa. Koirat eivät saaneet haukkua maneesissa, sillä talli oli ihan vieressä, ja Darahan olisi hyppiny neljällä jalalla ja huutanut suoraa huutoa, jos olisin sen sitonut kiinni johonkin ja treenaillut Tessiä. No ei se lopulta niin paha asia ollutkaan, että vain Dara pääsi tekemään :Saimme tehdä kaikki avot miinus hyppy liikkuroituna. Tästä treenistä tylsä ja yksitoikkoinen selostus:

Paikallamakuu: T ja D makoilivat vierekkäin koko 3min ajan tyytyväisenä. Olimme kykkimässä piilossa lauta-aidan takana.

Seuraaminen: Aluksi hienoa, mutta keskittyminen herpaantui täysin, kun olimme lantakärryn lähellä.

Maahanmeno: Hieno

Luoksetulo: Pysähdys kuin seinä olis vetästy eteen. Saimme liikkuriltakin palautetta: Upea pysähdys. Mutta sitten ei meinannut tulla sivulle, kun taas lantakärry oli vieressä. No, liikkuri sitten tokaisi, että sitä ei varmaan kokeessa onneksi ole

Seisominen: Hieno, liikkuri kävelytti mua paljon koiran taakse, en ole treeneissä mennyt niin pitkälle. Dara siis kääntyi ihan lopussa.

Nouto lainakapulalla: Nouto hieno ja nopea molempiin suuntiin.Mutta: Dara jää pureksimaan kapulaa mun oikean jalan eteen, eikä ala kiertämään selän kautta sivulle! Johtui varmaan kääpiösnautserin pikku lainakapulasta, jota oli kiva pyöritellä isossa suussa. No, otan oman kapulan kokeeseen. Se onkin sitten niin painava, että Dara ei tuo sitä laukalla takaisin, mutta ainakaan se ei pureskele sitä. Luulen, että siitä ravilla takas menee vähemmän pisteitä, kuin se, että D ei tuo kapulaa sivulle lisäkäskyistä huolimatta samalla pureksien sitä.

Kaukot: Pitkä matka. Istumaannousuihin tarvi välillä lisäkäskyjä. Uusi juttu. Lyhyemmältä sujuu kympillä. No, onhan tässä aikaa vielä treenailla pidemmälläkin matkalla.

Sunnuntaina sitten olen auttamassa Minnaa viemään Daisya ja Seitaa pentunäyttelyyn. Kivaa, pääsee vierailemaan samalla isovanhempien luona, ja Jos ehdimme, niin käytämme tyttöjen kanssa hyödyksi vielä toisen maneesitreeni- kerran. Tessyn kanssa ajattelin harjoitella erityisesti, ja jos nenä menee maahan, niin pyydän heti nostamaan nokan pois. Sama ilmasta nuuskuttelun kanssa. Pelottaa hieman, miten käy kokeessa. Toivottavasti ainakin lannat on siivottu hyvin, ainakin ruutuunmeno- matkalta.   Maneesi on kyllä haastava paikka, siellä on paljon hajuja, jotka kiusasivat Daraakin ihan selvästi. Mutta toivotaan, että ainakin kokeessa tytöt keskittyisivät vain tokoiluun, ja nokka menis umpeen.