Käväistiinpä Daran kanssa jokavuotisen perinteen mukaan SNJ:n päänäyttelyssä.Dara sai ihan kivan arvostelun Brittiläiseltä Martin Philipsiltä.

Good quality bitch.Overall size and shape good.Good breed type.Pleasing head and expression.Body correct with good tailset.Brisket deep.Very good side gait,but moves close behind. VAL ERI-      

Kehä oli aika pieni,enkä saanut siten Daraa hyvään driveen,mikä sitten näkyi takaliikkeissä.Dara näytti myös hieman varovan lattiaa,koska sitä ei oltu vuorattu kokonaan matoilla.Ilmoitin Daran käyttöluokkaan ja Tessin ensimmäistä kertaa vezkuihin Kouvolan ryhmikseen 13.11.Tessin paluuta kehiin onkin odoteltu jo parinvuoden ajan,sillä Tessin edellinen näyttely on vuodelta 08 flattierkkarista.

Muuten ollaan tokoiltu ihan urakalla,koska mulla on ollut  tämä viikko syyslomaa.Tessin ruutu on edistynyt jonkin verran,eikä se ole enää juossut ruudun ohi,vaan on mennyt joka kerrasta sisälle.Tessi on hakenut myös paikkaa ihan hyvin.Näyttöinä oon tehny ja lisäksi kutsuja ja lelunvientejä.

kaukoissa oon saanu hyviä vaihtoja namiohjauksella,kun olen siirtynyt makkarasta leipään.Tessi on malttanut keskittyä täten paremmin.Oikea tekniikka alkaa hahmottua,mutta silti tuo tekee virheitä seiso-istu  vaihdossa.

Dara ei ole pitkään aikaan tarjonnut enää maahanmenonoa seisomisessa,ja perusasennossakin se jo hakeutuu oikeaan paikkaan imutuksella.JES! Hypyssä oon vieny namialustaa esteen toiselle puolelle,ja olen saanut sillä ihan kivasti vauhtia.

Seuraamisen käännöksiä ollaan tehty imuttamalla,ja ihan kivasti Dara osaa käyttää takapäätään vasemmalle käännöksissä.Muutenkin se tulee mukana kivan tiiviisti,toisin kuin Tessi jolle ei ole koko käännöksiä edes opetettu.Luulenpa,että Dartsi pääseekin debytoimaan ALO-luokan 6.12 Hollolassa

WT:täkin Dara on päässyt treenaamaan,ihan kivasti nekin treenit ovat menneet.

Dara täytti eilen,20.10 3 vuotta!Ehkä siltä sitten voi alkaakin jo jotain vaatimaankin ,kun se ei ole enää se murkkuikäinen keskisormen näyttäjä!